Biografia

Joni Stein (s. 1995, Haapajärvi) on Helsingissä vaikuttava harmonikkataiteilija, pianisti ja säveltäjä. Steinille ominaista on kansanmusiikin ja jazzin rajapintojen tutkiminen improvisaation ja säveltämisen kautta. Lisäksi häntä kiehtoo japanilainen populaarikulttuuri, mikä toimii usein innoittajana hänen projekteissaan.

Valmistuttuaan musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutusohjelmasta hän on toiminut useissa eri hankkeissa, joita ovat tukeneet mm. Koneen Säätiö, Suomen Kulttuurirahasto ja Musiikin edistämissäätiö. Vuosina 2023-2024 hän työskenteli kokopäiväisesti Koneen Säätiön tukemana säveltäjänä ja käsikirjoittajana Animagios-fantasiamaailmaan sijoittuvien musiikkiteosten parissa, joista ensimmäinen, Ystäväni Tsizik -musiikkifantasia, kantaesitettiin Vantaan Viihdeorkesterin, Grex Musicus -kuoron, kertoja Nina Tapion ja laulusolistien Maija Pokelan, Maija Pihlajaojan ja Onni Rajaniemen kanssa Helsingin Musiikkitalon isossa konserttisalissa vuonna 2024. 

Stein on esiintynyt aktiivisesti jo yli kymmenen vuoden ajan soolona ja yhtyeissä, kuten Salonen & Stein, Animagios Ensemble, Reelinki ja Tradikaali, ja on voittanut useita valtakunnallisia harmonikkakilpailuja sekä kansainvälisen Primus Ikaalinen -harmonikkakilpailun. Hän on luonut kielitiedettä ja musiikkia yhdistäviä hankkeita, kuten Fugaiu Novo, jossa laulujen sanat pohjautuivat hänen luomaansa fonologiseen järjestelmään. Tärkeä osa hänen taiteilijuuttaan on ollut myös yhteissäveltämiseen ja sen metodeihin ja mahdollisuuksiin syventyminen Santte Salosen kanssa. Heidän yhteissävellyksiään ja -sovituksiaan esittää duo Salonen & Stein.